lauantai 13. lokakuuta 2012

Viikko 4

08.10.2012 Maanantai

Jatkoimme samalla työmaalla. Laitoimme L- elementtejä siitä kohtaa, mihin viimeksi jäimme. Jouduimme myös ottamaan pois viime viikolla laittamiamme elementtejä ja vaihtamaan ne toisenlaisiin. Asensimme myös kulmaelementtejä ja muunlaisia porraselementtejä. Töiden jälkeen lähdin etsimään kauppaa nimeltä Primark ja löysin sieltä uuden takin, pipon ja vyön. Sen jälkeen kävin vielä ruokakaupassa.






09.10.2012 Tiistai

Aloimme täyttää porraselementtien sisäpuolia betonilla ja täytimme porraselementtien sisäpuolen sitten hiekalla. Sen jälkeen tasoitimme pohjamaata betonikivilaatoille ja harjasimme hiekkaa viimeksi laittamiemme kivilaattojen väliin. Loppupäivästä leikkasimme porraskivilaattoja timanttileikkurilla.

Töiden jälkeen kävin katsomassa paikkaa, joka oli työmaan vieressä. Vanhan näköinen rakennus herätti mielenkiintoa ja siinä oli ”sydämellisesti tervetuloa”-juliste. Sisälle päästyäni talo tuntui olevan romahtamispisteessä äänistä päätellen, joten menin vaan rappuset ylös ja katsoin hieman paikkoja. Rakennus on luultavasti toiminut vanhana kauppana tai tehtaana sisältä löytyvistä papereista päätellen. Kävin asunnolla vaihtamaan vaatteet ja lähdin katsomaan Molecule Man -patsaita ja muita nähtävyyksiä.










10.10.2012 Keskiviikko

Haravoimme lehtiä ja levitimme multaa Leon kanssa. Sen jälkeen leikkasimme betonikivilaattoja ja teimme kivilaatoitukselle pohjaa ja kärräsimme asennushiekkaa. Kannoimme myös kivilaattoja ja täytimme hiekalla portaiden sisäpuolia. Sain laittaa loppupäivästä hieman kivilaattoja paikalleen.

Palasin asunnolle ja lähdin tapaamaan Bentheä Alexanderplazille. Tuuli ja Minna olivatkin jo paikalla ja keskustelimme siitä, miten vaihto on sujunut. Loppuillasta lähdin kiertämään kaupunkia ja siellä olikin valotaidenäyttely, jossa valoja oli heijastettu rakennuksiin. Lopuksi kävelin Victory Columni:lle asti Alexanderplazilta.




11.10.2012 Torstai

Torstaiaamuna en mennyt töihin, koska se ei olisi ollut järkevää matkoihin kuluvan ajan vuoksi (noin 4 tuntia). Meillä oli kokous noin 13.00 aikaan GalaBaun toimistolla. Ajattelin käydä Tv- Towerissa ennen Benthen näkemistä, joten menin Alexanderplazille. Aamulla oli tosin liian sumuista, joten torniin meneminen ei kannattanut. Sen sijaan menin Gesunsbrunnenille ja kävin etsimässä lähistöltä geokätkön joka sijaitsi RosenGartenin puistossa.

Sitten tapasinkin jo Benthen, jonka kanssa menimme toimistolle ja puhuimme kuluneesta harjoittelusta ja täytimme suurimman osan tarvittavista papereista. Arviointi meni melko hyvin ja sain toivoa myös jotain lahjaa, jonka voisin viedä kotiin muistoksi. Paluumatkalla juttelimme Benthen kanssa arvioinnista. Päivä oli kirkastunut aamuun verrattuna, joten kävin varaamassa ajan Tv-Toweriin ja sain sinne ajan noin kuudeksi. Loppuilta menikin tv- tornissa, jossa katsoin nähtävyyksiä ja kuvasin niitä.



12.10.2012 Perjantai

Viimeisenä työpäivänä pääsin aamusta latomaan kiviä valmiiksi tasattuun pohjaan. Kysyin Leolta ja Maxilta vinkkejä, mitä kannattaisi toivoa muistoksi. Sitten Leo puhui jotain karhuista Maxin kanssa, joten sanoin Leolle toivovani jotain karhuihin liittyvää. Sain latoa kiviä melko monelle terassille.

Myöhemmin työmaalle tuli Frau Markert, jonka kanssa tarkistimme kertaalleen, että tarvittavat paperit ovat kunnossa. Hän antoi minulle lahjan ja toivotti minut tulemaan uudestaan töihin kyseiseen yritykseen. Loppupäivän leikkasimme Leon kanssa betonikiviä ja laitoimme niitä valmiille pohjalle, minkä olimme tehneet.
Töiden jälkeen menin asunnolle vaihtamaan vaatteita ja pakkaamaan tavaroita loppuun. Olimme sopineet tapaavamme Leon ja Maxin kanssa klo 19.00 Alexanderplazilla, joten minulla oli aika kova kiire. Leon ja Maxin kanssa kiertelimme kaupunkia ja kävimme katsomassa muun muassa valotaidetta.


13.10.2012 Lauantai

Heräsimme noin 7 aikaan ja pakkasimme tavaroita sekä siivosimme asuntoa. Benthe tuli asunnolle tarkistamaan että kaikki on kunnossa ja onko huoneet siivottu. Laitoimme paikat kuntoon niin hyvin kuin ehdimme, söimme ja lentokentälle lähdimme ennen kymmentä. Teimme tarvittavat lähtöselvitykset ja turvatarkastukset ja lähdimme matkaamaan kohti Suomea.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Viikko 3

01.10.2012 Maanantai

Aloitin työpäivän leikkaamalla nurmikkoa uuden työparin kanssa. Trimmasimme myös nurmikolta pois liian pitkäksi kasvaneet heinät ja rikkaruohot. Loppupäivästä irrotimme metalliaitoja ja raivasimme ympäriltä oksia oksasaksilla ja kirveellä. Meillä oli hieman ongelmia raivauksen kanssa, sillä paksuimmat puut olivat kasvaneet aidoista läpi.





02.10.2012 Tiistai

Jatkoimme aitojen purkua leikkaamalla osia irti kulmahiomakoneella. Myöhemmin saimme työmaalle myös moottorisahan, joilla sai paremmin raivattua isompia ja aidasta läpi kasvaneita oksia. Pääsimmekin hieman etenemään urakassa moottorisahan kanssa, mutta se oli kuitenkin liian pienitehoinen ja tylsä. Jatkoimme puiden hakkaamista kirveellä ja saimme homman lopulta valmiiksi.
Tämän jälkeen leikkasin kulmahiomakoneella aidasta pois piikkilankoja ja katkaisin sillä myös maan alla olleita puhelinjohtoja sisältäviä muoviputkia poikki. Lopuksi hakkasin tien viereen metallitankoja, joihin kiinnitin turvanauhaa, jotta työmaa-alueen huomattaisiin paremmin. Lisäksi autoin tekemään pohjaa tielle ja lähdimme kotiin. Illalla menimme tapaamaan Bentheä ja kiersimme hänen kanssaan eri paikoissa ja kävimme hänen kotonaan.






03.10.2012 Keskiviikko

Saksalaisten vapaapäivä. Heräsin noin 10 aikaan ja valmistelin ulos lähtemistä.
Lähdin jonottamaan pääsyä Reichstag building domeen. Jonotin noin 2 tuntia kunnes sain varattua ajan seitsemäksi. Odotellessani menin kiertämään Berliiniä ja kävin Alte National Gallerien ulkopuolella katsomassa istutuksia. Kiertelin toreilla ja kävin East Side Galleriassa uudelleen.

Lopulta pääsin Reichstag building domeen , jossa katsoin nähtävyyksiä ja luin historiaa opastekylteistä. Kävin vielä katsomassa Brandenburger tor:lla järjestettyä konserttia ja lähdin asunnolle nukkumaan.







04.10.2012 Torstai

Aloitimme Leon kanssa työt uudessa paikassa. Tämän vuoksi heräsin jo klo 04.45-05.00 aikoihin, jonka jälkeen minun tuli matkustaa päätepysäkille ja vaihtaa siellä toiseen junaan. Sovimme, että näemme työmatkan varrella Leon kanssa ja menimme samaa matkaa uudelle työmaalle. Odotimme noin tunnin muita työntekijöitä. Olimme jo hieman epävarmoja työmaasta, sillä muita ei näkynyt. Varmistimme vielä toimistosta, että olemme oikealla paikalla.

Kun muut työntekijät saapuivat, aloimme irrottaa kivilaattoja. Sain tehtäväksi kaivaa maata tiettyyn korkoon, jotta koloihin voitaisiin laittaa pyörätelineet. Sen jälkeen menin Maxin kanssa tasoittamaan multaa. Loppupäivästä laitoimme Leon kanssa betonilaattoja pyörätelineiden juureen.





05.10.2012 Perjantai

Aloimme tehdä kivilaatoille pohjaa: me Leon kanssa toimme hiekkaa, jonka vanha mies tasoitti.
Sen jälkeen vein betonikivilaattoja toiselle työntekijälle, joka laittoi ne paikoilleen. Veimme betonia vanhalle miehelle ja asensimme porukalla L- elementtejä. Menimme tekemään yhdessä betonikivilaatoituksen loppuun ja loppupäivän asensimmekin elementtejä paikoilleen.

Töiden jälkeen menimme Maxin ja Leon kanssa viettämään iltaa. Kävimme Tiergartenin puistossa ja muualla Berliinissä.









06.10.2012 Lauantai

Seuraavana päivänä ajattelin käydä katsomassa millaisia metsästysjousia on tarjolla Saksassa ja minkä hintaisia. Kävin katsomassa niitä erään yksityisen jousikauppiaan kotona. Kävin kiertämässä paikkoja, joita oli merkitty metrokarttaan ja kiersin myös vaatekauppoja Alexanderplazilla. Loppuillan kävin kaupoissa lähellä Maxin ja Leon näyttämää kaupunginosaa.


07.10.2012 Sunnuntai

Lähdin aamulla AntikMarkt-nimiselle katukirpputorille. Kävin kiertelemässä Berliinissä ja katsomassa olisiko kaupat auki. Loppuillasta lähdin kiertämään ”kehää” eli ympyränmuotoista metroreittiä, jotta näkisin paremmin millaisia ovat Länsi- ja Itäsaksan erityispiirteet. Se ei kuitenkaan mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä oli jo liian pimeää sekä rataliikenteessä tehtiin paljon korjaustöitä. Jouduin vaihtamaan ratikan bussiin, jonka jälkeen palasin asunnolle.